Suomen ohjelmistoala yksi lamakauden kaatajista
- Innovaatioita tuettava entistä keskitetymmin
Suomen ohjelmistoalaan asetetaan kansantaloudellisesti suuria toiveita. Ohjelmistoalaa kehittävän Kasvufoorumi 09 -hankkeen tavoitteena on Suomen nostaminen ohjelmistoalan huippuluokkaan globaalilla tasolla. Innovaatioiden tukemiseen vaadittiin monelta eri taholta nykyistä tehokkaampaa keskittämistä.
Suomen ohjelmistoala on pystynyt kasvamaan taantumankin aikana: tämä kertoo niin osaamisesta kuin toimivista innovaatioista. Kansainvälisen menestyksen eteen tarvitaan kuitenkin lisää.
Pääministeri Matti Vanhanen nimesi kasvavan ohjelmistoalan yhdeksi lamakauden kaatajista. Innovaatiot eivät synny suljetussa tilassa, ja pääministeri peräänkuulutti ”spontaania satunnaisuutta” niiden syntyyn.
- Huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti tarvelähtöisiin sosiaalisiin innovaatioihin ja tuotava eritaustaiset toimijat yhteen. Innovaatiojärjestelmän kohteita on keskitettävä, Vanhanen sanoi.
Kasvufoorumi 09 –seminaarissa puhunut toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi, että muutoshaluisuus ja joustavat liiketoimintamallit ovat tulevaisuudessa Nokian ja muiden yritysten menestysten perusta. Ohjelmistot ja palvelut ovat Nokian tärkeimpiä menestystekijöitä myös jatkossa. Kallasvuo sanoi, että ohjelmistoalalla on aihetta optimismiin, mutta hän painotti, että maamme rajojen ulkopuolelle tähyäminen on ehdottoman tärkeää.
- On välttämätöntä, että erikokoiset ohjelmistoyritykset panostavat entistä enemmän luovuuteen ja innovaatioprosesseihin. Juuri intohimo, asiantuntemus ja tieto-taito antavat Suomelle merkittävän kilpailuedun; niiden avulla on mahdollisuus edistää ohjelmistoyritystemme kasvua ja kansainvälistymistä, Kallasvuo sanoi.
Tähtäimessä digitaalinen Suomi
F-Secure Oyj:n hallituksen puheenjohtajalta Risto Siilasmaa näki nykyisen julkisen järjestelmän toimintamallin kestämättömänä vaihtoehtona yhteiskunnan rakenteelle. Hän vaati muutoshalukkuutta ja näki ratkaisun Suomen digitalisoimisessa.
- Valtiovallan on otettava vastuu julkisen sektorin tuotavuudesta, edistyneistä palveluista ja uusien liiketoimintojen synnystä. Digitalisaatio vapauttaa resursseja julkiselta sektorilta yksityiselle, jolle kansantalouden kasvu perustuu. Tämä muutos on pohja Suomen uudelle kasvustrategialle ja liiketoiminnalle, Siilasmaa totesi.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri näki uudenlaisen osaamisen ja innovoinnin kaupallistamisen Suomen uutena vihreänä kultana.
- Eri alueiden rajapinnoilla syntyy uutta. Innovaatiojärjestelmässä on kuitenkin annettava arvo erilaisille toimijoille, jotta organisaatioiden oma osaaminen säilyisi, Teeri sanoi.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Jaakko Salminen, puh. 040 761 3775
jaakko.salminen@ohjelmistoyrittajat.fi www.ohjelmistoyrittajat.fi
www.videonet.fi/kasvufoorumi/
Viestintätoimisto Akvamariini Porter Novelli, (09) 241 0072
anna-maria.stenius@akvamariini.fi
Kasvufoorumi on Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja Teknologiateollisuuden viime vuonna käynnistynyt hanke, jolla pyritään kehittämään Suomen ohjelmistoalaa.
Ohjelmistoyrittäjät ry on ohjelmistoyritysten johdon yhteisö, jonka tehtävänä kehittää ohjelmistotoimialaa ja toimia sen edunvalvojana. Yhdistyksen jäsenenä on noin 300 alan keskeistä johtajaa ja vaikuttajaa. Vuoden ohjelmistoyrittäjä -palkintoja on myönnetty vuodesta 1999 lähtien.

