Kilpailun raati

Raadin puheenjohtajana toimii Jussi Harvela. Jussilla on 20 vuoden kansainvälinen kokemus ja takanaan laajasti onnistumisia sekä oppitunteja liiketoiminnasta. Jussi tietää millaista on luoda bisnestä tyhjästä, vietellä mukaan tarvittavat kumppanit, saada rahaa, kehittää tuote ja myydä sitä. Hän on mukana mm. Vigo-ohjelmassa, joka on uudenlainen yrityskiihdyttämöohjelma suomalaisten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen nopeuttamiseksi. Jussin päätyö on tällä hetkellä Veturi Venture Accelerator -yrityskiihdyttämö, joka sijoittaa globaalia potentiaalia omaaviin, kunnianhimoisiin kasvuyrityshankkeisiin.

Jussi peräänkuuluttaa ennen kaikkea rohkeutta ja yrittäjähenkeä:

- Kilpailu tarjoaa opiskelijoille mahtavan mahdollisuuden kehittää monia työelämässä hyödyllisiä taitoja osana opiskelua. Vaikka jokaisen osallistujan urapolku ei johtaisikaan yrittäjyyteen, kisassa karttuva rohkeus, luovuus, myynti- ja esiintymistaidot ovat kovaa valuuttaa missä tahansa tehtävässä. 

Kaikkien ei tarvitse perustaa ja omistaa omaa yritystä, mutta yrittäjähenkistä asennoitumista arvostetaan työelämässä. Sitä, että on valmis laittamaan itsensä likoon ja haluaa osallistua toiminnan kehittämiseen, tehdä työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja luoda uutta.

Rohkeasti ideoimaan!

 

Osma Ahvenlampi on Sulakkeen Executive Vice President, Strategy. Osma on työskennellyt Sulakkeella vuodesta 2003 lähtien, vastuualueenaan muun muassa teknologian ja toimintamallien kehitys. Hän on aiemmin toiminut rahoitusalan ohjelmistoyhtiö Quartalin palveluksessa projekti- ja arkkitehtuurijohtajana sekä kansainvälisesti tunnetun internet-konsultointiyrityksen Razorfishin Suomen ohjelmistokehityksen johtajana.

 

 

 

Remedy Entertainmentin toimitusjohtaja Matias Myllyrinne on ollut avainasemassa rakentamassa Remedyn maailmanlaajuista menestystarinaa jo vuodesta 1999 lähtien. Matias on vastuussa Remedyn liiketoiminnasta ja strategiasta, mutta hän on myös antanut arvokkaan panoksensa pelikehitykseen.

Matias tietää, miten suomalainen yritys saadaan menestymään: Innovatiiviset ideat, laadukas sisältö, edistyksellinen teknologia ja lahjakkaat osaajat ovat tehneet Remedystä yhden alansa ehdottomista huipuista. Siitä todistaa mm. yli 7 miljoonaa kappaletta myynyt Max Payne -peli sekä 2010 julkaistu, ja jo nyt lukuisia palkintoja pokannut kisan nimikkopeli, Alan Wake.

 

 

 


Ilkka PaananenIlkka Paanasella on yli 10 vuoden kokemus startup-yrityksistä, rahoituksen hankkimisesta sekä kasvuyritysten johtamisesta ja niiden toiminnan laajentamisesta kansainvälisesti. Ilkka oli yksi kännykkäpeliyhtiö Sumean perustajista ja sen toimitusjohtaja. Tänä aikana yritys nousi yhdeksi Euroopan johtavista mobiilipelien kehittäjistä.

Ilkka ja Sumean muut perustajat myivät menestyvän yhtiön Digital Chocolatelle vuonna 2004. Yrityskaupan jälkeen Ilkka jatkoi Digital Chocolaten palveluksessa eri tehtävissä ja oli mukana kasvattamassa yritystä yli 400 hengen kansainväliseksi yritykseksi. Viimeisimpänä hän vastasi koko yhtiön tuoteliiketoiminnasta kansainvälisesti, toimipisteina Piilaakso Kaliforniassa, Barcelona ja Helsinki. Tällä hetkellä Ilkka toimii aikaisen vaiheen sijoitus- ja kiihdyttämöyritys Lifeline Venturesin partnerina ja samalla hallitustyön tukena suomalaisille startup-yrityksille. 
 

 

Birgitta Ruuti toimii asiantuntijana Teknologiateollisuus ry:n Koulutus ja osaaminen -yksikössä, jonka tehtävänä on edistää teknologiateollisuuden osaamista, koulutusta ja ennakoida teknologiateollisuuden osaamis- ja osaajatarpeita tulevaisuudessa. Yksikkö palvelee yrityksiä ajankohtaisissa tiede- ja koulutuspolitiikan kysymyksissä, koulujen kanssa tehtävän yhteistyön kehittämisessä sekä tarjoamalla koululaisille, opiskelijoille ja opettajille oikeaa ja monipuolista tietoa teknologiateollisuudesta. 

Koulutus ja osaaminen -yksikkö ylläpitää esimerkiksi yläkoulun päättäville ja lukioilaisille suunnattua Opiskelijaboxi-sivustoa, jolla kerrotaan teknologia-alojen opiskelijoiden ja ammattilaisten aitoja tarinoita. Opiskelijaboxi.fi on monipuolinen työväline myös opettajille.

 

Timo SoininenTimo soininen. Timon esittely tulossa.

 

 

 

 

 

Taneli Tikka on pitkän linjan yrittäjä ja hallitusammattilainen. Taneli on pörssiyhtiö Sopranoon kuuluvan Soprano Brain Alliancen toimitusjohtaja ja on urallaan toiminut kaikkiaan noin 10 yhtiön toimitusjohtajana.

Tanelilla on takanaan 6 yrityskauppaa ja 11 onnistunutta rahoituskierrosta sekä pohjoismaisten että kansainvälisten rahoittajien kanssa. Eri rooleissa hän on ollut mukana mm. yhtiöissä; IRC-Galleria, Magenta, Muxlim, Stardoll, Applifier, Dopplr, Balancion, Vakuutuskone.com, Sulava ja Brain Alliance. Elinkeinoministeri nimitti syksyllä 2009 Tanelin vigo-ohjelman ohjausryhmään, ja lisäksi Taneli toimii muutamassa Tekesin johtoryhmässä. Taneli on valmistunut Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulusta vuosikurssinsa parhaana.

 

Tilaa uutiskirje